Näyttelyn lisämateriaalit

Tältä sivulta löydät esillä olevan näyttelyn lisämateriaalit. Tämän sivun sisältöä ei ole nähtävillä missään muualla.

Ilahduta jättämällä tervehdyksesi vieraskirjaan: http://www.minkart.fi/galleria-2/vieraskirja/

Neitojen soidentanssi 2017

Teos numero 14

Nyt ovat neidot suolla, eivät metsot, onkohan jossakin prinssi katsomassa?

Suo on suomalaista luontoa omimmillaan. Suo tuo minulle vahvan ja onnellisen muiston lapsuudesta. Hyvässä ja pahassa. Suohon lauletaan, suolle painutaan. Sen kihokit, sääsket ja tuoksut luovat aitoa tunnelmaa. Lapsuuteni suomatkat upottavine mättäineen ovat muistissani. Hillat ja värit. Soihin liittyy surullisempikin puoli, ojituksineen ja turvesoineen. Suot vähenevät. Neitoni ovat soiden puolesta tanssijoita. Samalla neitoni ovat hedelmäisessä iässä. Suot tuottavat marjoja. Nyt ovat neidot suolla, eivät metsot, onkohan jossakin prinssi katsomassa?

Taru kesäretken päättymisestä 2019

Pienten pettymys selätettiin, mutta äidin harteille jäi paino.

Teos numero 13

Oli ihana, melkein liian kuuma, kesäpäivä. Lämpö oli jatkunut pitkään ja kesä tuntui Lomalta. Oltiin koko perheen pyöräretkellä kohti rantavettä. Tien toisella puolen avautui hakkuuaukea sinisenään mustikkaa. Vadelma tuoksui tuulessa ja sora rapisi renkaissa. Vaikka pyöräily oli lapsilla jo varmaa, oli neljän kilometrin matka nousuineen kuitenkin raskas.

Jätettiin polkupyörät soratien varteen ja oikaistiin metsän poikki. Oksat ja varvut naarmuttivat pieniä pohkeita. Eväät kulkivat isän repussa. Lapsille oli lähtiessä luvattu, että sitten rannassa uidaan ja syödään. Silmäkulmassa vilahti kantarelli. Sääsketkin löysivät hienhajuisen seurueemme, ennen kuin rantaan asti ehdittiin. Lapset olivat ensimmäisinä ja kohta vaatteet jo lojuivat kalliolla. Pian rannasta kuului kuitenkin epäröivä ääni: ”Äiti, mitä täällä on?”

Rantakivien lomassa kellui sinilevää. Lapsille oli tuotettava pettymys, uimaan ei saanut mennä. Eväät syötiin nihkeässä hiljaisuudessa veteen viettävällä kalliolla. Tutkittiin uurteita kivessä, nuortenparien aikoja sitten jättämiä kaiverruksia. Olivatkohan he koskaan kohdanneet rannassa uimakieltoa. Horisontissa järvi kimmelsi ja tehdas loi vaikuttavaa pilvimassaa taivaalle. Jos tuuli nyt kääntyisi, tehtaan voisi myös haistaa.Kotiin palaava uimaseurue oli kiukkuinen ja väsynyt. Hakkuuaukko oli raiskio, josta ojat johdattivat veden peltojen reunoja seuraillen järveen. Naarmut jaloissa kirvelsivät, itku kohosi lapsen silmiin. Kotiin päästyä äiti lupasi pihassa suihkun. Letkulla tykitystä, sadetusta. Suihkupullolla riemua, vesipyssyllä yllätyshyökkäyksiä. Iltapalaksi muurinpohjalettuja. Pienten pettymys selätettiin, mutta äidin harteille jäi paino.

Heinikossa kuhisee 2017

Teos numero 12

Teos lymyilee aiheeltaan heinikossa. Juuriani ajatellessa, ajattelen lapsuuttani, jonka kesissä luonto on ollut vahvasti mukana. Luontoa ajatellessa ajattelen sen monimuotoisuutta. Puutarhan laidalla heinikko on paikka, jossa on paljon elämää. Siitä otan palan teokseeni. Luonnonmukainen tuntuu omassa puutarhassa mahdolliselta.

KYYNELEET

Teos numero 7

Kyyneleet! kyyneleet! kyyneleet!
Keskellä yötä, yksin, kyyneleet
tippuvat vaalealle rannalle, tippuvat, imeytyvät
  hiekkaan,
kyyneleet, mikään tähti ei loista, kaikki mustaa ja autiota,
mumisevan pään silmistä valuvat kosteat kyyneleet:
kuka on tämä haamu? hahmo pimeässä, kenen kyyneleet?
Mikä tämä kumara muodoton kasa joka on kyyristynyt
  hiekalle?
Virtaavat kyyneleet, nyyhkivät kyyneleet, tuska, tukahduttavat,
  rajut itkunpyrskähdykset:
ruumiillistunut rajuilma joka nouset, kiidät hiekalla
  nopein askelin!
Vauhko, lohduton yömyrsky, tuuli – riuhtova,
  epätoivoinen!
Varjo, niin tyyni ja arvokas päiväsaikaan, levolliset
  kasvot, säännöllinen elämänrytmi.
Mutta kun säntäilet päättömästi pimeässä, kenenkään
  näkemättä: suuren meren salvat ovat auenneet:
kyyneleet! kyyneleet! Kyyneleet!

Walt Whitman

Mitä pidit näyttelystä ja ekstroista? Kirjoita vieraskirjaan