Taiteilijaprofiili

Minka Heinon teoksia

Lisätiedot teoksista klikkaamalla kuvia!

Paperilennokki

Kasvava Kaupunki

Satumökki

Ihmisten puisto

Minka Heino - Artist Statement

Kuvataiteen saralla työskennellessäni pidän siitä, että työni kulkevat tuntoaistini kautta materiaalista kokonaiseksi teokseksi. Ympäristötaiteen ja kierrätystaiteen puitteissa tämä käsillä tekeminen, käsittäminen, tuntuu minulle luontevimmalta. Tarkkailen myös tilaa. Hahmotan tilan osaksi näyttelyäni, johon tuon omat teokseni. Tätä rakennetta toteutan niin ympäristötaideteosten kuin kierrätystaidenäyttelyiden kanssa näin synnyttäen kokonaisuuksia.

Teoksissani käsittelen yhteiskunnallisia aiheita. Lähden liikkeelle vinoutumista ja kohtaan pieniä arkisia huomioita tai suuria kokonaisuuksia. Teosteni teemana on nostaa näkymätön näkyväksi ja löytää uusia näkökulmia johonkin tavalliseen, yleensä ohitettuun.

Harkitsen tarkkaan myös sitä, mitä materiaaleja kierrätystaideteoksissani käytän. Haluan, että valittu materiaali, teoksen ulkoasu ja nimi luovat yhtenäisen kokonaisuuden. Tällä tavoin teoksesta tulee puhutteleva. Parhaimmillaan katsojan kanssa dialoginen.

Tätä samaa ajatusta käytän kirjoittaessani. Haluan nostaa arjen näkymättömyyden esiin ja kirjoittaa siitä aforismin tai novellin. Pohdin sanoja ja niiden sopivuutta kuvaamaan sitä maailmaa, mitä haluan lukijani kokevan. Juuri vinoutumien kautta syntyvät mielenkiintoisimmat huomiot.

Työskentelytapani on rauhallinen ja pohdiskeleva. Samaa rauhallisuutta, pysähtymistä ja pohdintaa haluan teoksillani viestiä. Teosteni tarkoitus olisi saada katsoja pysähtymään. Taiteeni tarkoitus on saada katsoja kohtaamaan.